Backgammon turnaukset Suomessa

Backgammon turnauksetBackgammon turnaukset

Vaikka kyseessä on Lähi-Idästä lähtöisin oleva tuhansia vuosia vanha taitopeli, on se rantautunut myös syrjäisen Suomen kylmille rannoille jo satoja vuosia sitten.

Suomen Kansallismuseossa voit nähdä Saksassa valmistetun backgammon pelilaudan vuodelta 1688, joka on perimätiedon mukaan alun perin Lokalahdelta Varsinais-Suomesta. Näin ollen peliä on varmasti pelattu Suomessa jo 330 vuotta ja todennäköisesti vuosikymmeniä tai vuosisatoja pidempään. Hansakauppiaat toivat etelästä Itämeren yli kauppatavaraa jo satoja vuosia aiemmin mm. Turkuun, jolloin saatiin paljon kulttuurivaikutteita kaukaa maailmalta ja kenties ensimmäiset pelipöydät. Alkuun mainitun pelin selkäpuolella on shakkilauta.

Backgammon Suomessa

Peli on tunnettu Suomessa ja aktiivisia pelaajia on kenties tuhansia. Järjestötoimintaa johtaa Suomen Backgammon yhdistys, joka on perustettu elokuussa 1974. Jo seuraavana vuonna yhdistys järjesti kolmet kilpailut ja seuraavana vuonna jo SM-kisat, joihin karsittiin pelaajia neljässä osakilpailussa. 1976 valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi Pertti Pasanen.

70-luvulta lähtien yhdistys on järjestänyt pelaajille kilpailuja ja pelitilaisuuksia ympäri maan. Ensimmäisissä SM-kilpailuissa pelasi myös Speden vaimo, Pirjo Pasanen. Voitto jäi saamatta, mutta Pirjo oli kuitenkin korkeimmalle noussut naispelaaja ja sai lohdutuspalkintona meikkejä.

80-luvulla Suomen Backgammon yhdistys oli kovassa vedossa ja vuosittaisiin SM-kisoihin otti osaa satoja pelaajia. Siihen aikaan pelaajat olivat tyylikkäästi pukeutuneet ja mittelöt käytiin hienoissa puljuissa. Pohjoismaiden mestaruus käytiin useimmiten Espoon Dipolissa, joka kuuluu nykyään Aalto-yliopistoon. Voittaja palkittiin matkalla Monte Carlon maailmanmestaruuskisoihin! Triviaa: Vuonna 1979 Pertti Pasasen onnistui napata itselleen SM-mestarin titteli, joten Spede oli melkoinen backgammon taituri.

90-luvulle tultaessa peli oli menettänyt hohtonsa ja pelaajamäärät kutistuivat vuosi vuodelta. 70- ja 80-luvun loisto ja hienostuneisuus oli tipotiessään ja backgammonin suosio aivan pohjalla. Pelaamisesta oli tullut arkista ja huonotapainen käytös sekä rivot letkautukset leimasivat bakkanaaleiksi muuttuneita pelitapahtumia, joissa humalaiset juopot aiheuttivat pahennusta ja todistivat kaikille pelin alhaista rappiotilaa.

Backgammonin nykytilanne

Katovuosista kuitenkin selvittiin jotenkuten ja joka vuosi onnistuttiin järjestämään mestaruuskisat. 2000-luvulla kisat ovat siistiytyneet ja backgammon on saanut osittain takaisin herrasmiespelin mainettaan. 2015 mestariksi valikoitui mies nimeltä Sampo Niskanen ja runner-up oli ruotsalainen Conny Eriksson. Helsingissä myös järjestetään kuukausikisat Stones anniskeluravintolassa, osoitteessa Keskuskatu 4. Backgammon yhdistyksen kotisivuilta pääset tarkistamaan ajankohdat peleille.

Haluaisitko ottaa osaa pelaamiseen, mutta olet täysin keltanokka, etkä osaa edes sääntöjä? Mistä aloittaa? Opettele pelin säännöt pelaamalla netissä ilmaiseksi backgammonia ja houkuttele kaverisi tai tyttöystäväsi pelaamaan kanssasi. Oman pelilaudan löydät helposti lautapelejä myyviltä suomalaisilta nettisivuilta. Peruspaketti irtoaa kahdella tai kolmella kympillä, mutta paremmasta laatusalkusta saat pulittaa sata euroa.

Kun peruspeli alkaa sujua, on hyvä aika tutustua oman kaupunkisi peliporukkaan ja näyttää taitosi. Peli on hyvää viihdettä ja mahtava tapa tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin. Pelejä löydät ainakin Tampereelta, Turusta, Lappeenrannasta ja Oulusta, sekä muista suurimmista kaupungeista. Nopein tapa löytää läheltä pelejä on nopeasti googlettaa kotipaikkakuntasi ja backgammon. Onnea uuteen harrastukseen!

Backgammon on hieno peli, joka sinun kannattaa opetella ja aloittaa pelaaminen saman tien. Pääset hienon herrasväen seuraan ja voit kohottaa statustasi hameväen silmissä: